Yritys saada purettua tuntoja näin tekstin muodossa. Olen aiemminkin kokeillut blogin pitämistä huonolla menestyksellä, saa nähdä miten nyt käy.

Lyhyesti; Olen 28-vuotias äiti. Ennestään minulla on 4-vuotias tyttö ja nyt odotan toista lastamme. Laskettu aika on 14.6. Olen jo pitkään, siis todella pitkään sinnitellyt pahanolon kanssa ja nyt otin itseäni niskasta kiinni ja hain apua. Äitiysneuvolan kautta pääsin julkiselle puolelle psykiatrian terveydenhoitajalle juttelemaan kerran viikossa. Onneksi lääkityksestä ei ole puhuttu missään vaiheessa. Syy pahaan oloon on kiltti tyttö syndrooma ja monien traumaattisten tapahtumien kasaantuminen; "en halua olla vaivaksi kenellekäään omien huolieni kanssa".

Pahinta tässä on että elämä maistuu puulta, mikään ei kiinnosta eikä innosta. Toisaalta taas kaikki maailman pahuus ja julmuus iskevät minuun kuin tuhat volttia. Miksi ihmeessä teen lapsia tällaiseen paikkaa? Olen tähän astisessa elämässäni vain palloilut tilanteesta toiseen ilman sen suurempaa määränpäätä ja nyt kaikki tuntuu merkityksettömältä. Sinänsä asiani ovat todella hyvin. Minulla on ihana mies, kaunis koti, terve lapsi ja toinen tulossa. Perustarpeet on siis kunnossa, on lämpöä, ruokaa ja rakkautta. Silti tuntuu että olen hukassa!

Haluan saada elämäniloni taas takaisin ja löytää itseni.